Aran kissan käsittely

Kissalle muutto (sekä entistä huonompaan että parempaan paikkaan) on iso muutos ja se voi hyvinkin olla sen elämän suurin stressi. Stressitilanne ei ole kissalle hyväksi: mitä stressaantuneempi kissa on, sitä helpommin se sairastuu ja sitä alttiimpi se on mm. kaikille tulehduksille. Tarkastelemalla kissan tekemisiä voidaan päätellä, kuinka hyvin se voi. Normaali, hyväkuntoinen ja hyvinvoiva kissa kestää pientä stressiä. Silloin se saalistaa eli leikkii, juo, syö, pesee itseään sekä käyttää häkissä tai ympäristössään olevia asioita, kuten raapimapuuta ja uskaltaa esimerkiksi kiivetä hyllyille. Jos kissa taas ei voi hyvin, se yleensä lopettaa ensimmäisenä itsensä puhtaanapidon. Huonovointinen tai stressaantunut kissa voi myös lopettaa syömisen tai syödä entistä enemmän. On virhe ajatella, että kissa tarvitsee itselleen avaran tilan. Suurikaan tila tai häkki yksinään ei kuitenkaan tee kissaa onnelliseksi, vaan tilojen sisustus ratkaisee – se tarvitsee paikkoja, mihin se pääsee, esimerkiksi korkealla olevat tasot tai piilot.

Aktiiviset ja passiiviset kissat
Kissoja on luonteenpiirteiltään kahdenlaisia ja ne erottaa siitä, miten ne reagoivat stressiin eli yleensäkin muutoksiin: Aktiiviset kissat touhuavat paljon, saattavat ”tehdä tuhojaan”, huutavat ja täppivät tassuilla esimerkiksi häkin verkon läpi. Passiiviset kissat taas eivät tee mitään, ne eivät leiki tai peseydy, ne vetäytyvät piiloon sekä väistävät kosketusta. Passiivisilla kissoilla on usein myös ummetusta syömättömyydestä ja juomattomuudesta johtuen, sillä ne eivät välttämättä uskalla syödä ja juoda. Ruoka- ja vesipisteet saattavat tällöin olla kissan turvapaikasta tai piilosta liian kaukana, jolloin ne eivät uskalla poistua piilostaan ja kulkea sinne. Passiivisille kissoille turvallisuus onkin kaikista tärkeintä. Kissat ovat jo syntyessään joko aktiivisia tai passiivisia, mutta ne voidaan opettaa olemaan myös muuta. Parin ensimmäisen eläinkodissa tai uudessa kodissa vietetyn päivän aikana voidaan päätellä, onko kissa aktiivinen vai passiivinen.

Aktiivisille ja passiivisille kissoille toimivat erilaiset virikkeet. Virikkeet lisäävät kissan omaehtoista aktiivista toimintaa ja virikkeiden suunnittelun kautta käyttäytymisen monimuotoisuutta voi helposti lisätä. Virikkeet lisäävät eläimen hyvinvointia, eivät vähennä sitä. Eläinkodilla suurin osa kissoista nukkuu tai niiden toiminta on passiivista. Kuitenkin, mitä enemmän kissa tekee kissamaisia juttuja, sitä vähemmän sillä on epäkissamaista käytöstä, kuten itsensä jatkuvaa nuolemista. Kun kissa oppii hyödyntämään ympäristöään, se parantaa henkisiä mahdollisuuksiaan kohdata haasteita. Kissat mm. toipuvat nopeammin leikkauksista, kun henkinen olotila on hyvä. Virikeohjelmaan vaikuttavat kissan tunnetila, persoonallisuus ja terveyshistoria. Aktiivisille kissoille toimivat toiminnalliset virikkeet, ruokintavirikkeet ja lelut.

Passiivinen kissa tarvitsee virikkeiden lisäksi piiloja ja sitä voidaan totuttaa ihmisiin omassa piilossaan. Kissa ei pysty muodostamaan sosiaalisia suhteita ihmisiin tai toisiin eläimiin, mikäli se tuntee olonsa uhatuksi ja tämän takia sille on ehdottomasti suotava mahdollisuus piiloutua. Esimerkiksi eläinkodilla pidettyjen kokouksien aikana aran kissan voi tuoda omassa piilossaan (esimerkiksi tuttu pahvilaatikko) kuuntelemaan puhetta. Tällöin vain ympäristö on uusi, mutta piilopaikka on tuttu. Lisäksi kissalle voi antaa herkkuja syötäväksi. Kokeilemalla näkee, onko tilanne kissalle liikaa – tällöin täytyy kuitenkin osata lukea kissan elekieltä, esim. ilmettä, silmiä sekä korvien ja koko kissan asentoa! Myös rakenteet ovat passiivisille kissoille tärkeitä: on esimerkiksi aivan oikein antaa aran kissan viettää aikaansa kaapin päällä tai sängyn alla vaikka parikin viikkoa tai kuukautta. Jos kissa ei uskalla käyttää raapimapuuta, raapimapuun päälle tulee asettaa viltti, peitto tms. ”teltaksi”, jonka alla kissa saa rauhassa raapia. Passiivinen kissa tottuu asioihin nopeammin ja paremmin, jos sillä aina mahdollisuus piiloutua: tällöin kaikki sen toiminta on omaehtoista. 

Ruokintavirikkeiden käyttö
Myös ruokintavirikkeet voivat toimia passiivisille kissoille. Vapaata ruokintaa eli kuivaruoan pitämistä jatkuvasti kupissa tarjolla pitkin päivää on opetettu kaikkien kissaihmisten ja eläinsuojelijoiden toimista vuosikaudet. Onkin ymmärrettävää, että tästä syystä suurimmassa osassa kissatalouksista kuivaruoka on edelleen hittituote, jota pitää olla jatkuvasti kissan saatavilla – näinhän on aina opetettu. Onneksi tietämyksemme kissojen ruokinnasta on kehittynyt seuraamalla, mitä ja miten kissa luonnossa syö. Ymmärtääkseen kissan luonnollista ruokailukäyttäytymistä täytyy sisäistää se, että kissa ei lähtökohtaisesti ole hidas syöjä, joka jauhaa ruokaa pitkin päivää, kuten laiduntajat (esim. hevonen tai kani). Sen sijaan kissalle ruokinta on tapahtuma, jolla on merkitystä: se alkaa ja se päättyy. Kissa siis havaitsee saaliin, vaanii sitä, hyökkää sen kimppuun, nappaa sen, tekee tappopuraisun ja syö ruoan – tilanne on nopeasti ohi eikä kestä koko päivää. Myöhemmin kissa toistaa tämän saman kaavan toisen saaliseläimen kanssa joko onnistuen tai epäonnistuen – kymmeniä kertoja päivässä, uudestaan ja uudestaan.

Aikaisemmin kissanomistajille opetettu vapaa ruokinta ei siis millään tavalla palvele kissan luontaista ruokailu- ja metsästyskäyttäytymistä. Sen sijaan se pidentää kissojen sosiaalistumisaikaa vähentämällä kissamaisten juttujen tekemistä, kun ruokailu- ja metsästyskäyttäytymisen koko ketjusta on jäljellä enää syöminen. Vapaa ruokinta passivoi ja laitostaa kissoja, lihottaa lihavia kissoja ja laihduttaa laihoja kissoja. Laiha kissa ei syö, koska ruoka ei herätä siinä minkäänlaista mielenkiintoa, sillä sitä on aina tarjolla. Laihojen kissojen tavoitteena kuitenkin on, että kissa kiinnostuisi ruoasta ja saisi massaa. Lihava kissa taas syö, koska vapaalla ruokinnalla syöminen on ainoa metsästyskäyttäytymisen osuus, jota kissa pystyy toteuttamaan ja josta se saa erityistä mielihyvää. Veden suhteen kissa taas on ns. mielijohdejuoja: se juo vettä, kun sitä löytyy. Tämän takia esimerkiksi valuvat vesihanat, suihkuvedet, ämpärit ja muut ”vesiastiat” ovat kissasta valtavan mielenkiintoisia juttuja.

Ruokintakertojen määrä on kissalle tärkeää: kannattaa mieluummin antaa kolme nappulaa kuin kupillinen ruokaa kerrallaan. Näin kissa pääsee toteuttamaan metsästyskäyttäytymisketjunsa osioita, havainnointia, vaanimista, saalistusta, kiinniottoa ja syömistä, useampaan kertaan päivässä kuin ruokkimalla suoraan kupista. Ruoka kannattaa siis ehdottomasti antaa vapaan ruokinnan sijaan virikeleluista ja ruoka-aikoina. Tällöin ruokailulla on kissalle merkitystä, se katkaisee esimerkiksi jatkuvan nukkumisen kaavan ja kissa pääsee ruokintavirikkeiden kautta toteuttamaan niitä toimia, joita se saalistaessaan toteuttaisi ja joihin sillä joka tapauksessa on sisäsyntyinen tarve. 

Ruokavirikkeitä voivat olla mm. konvehtirasioihin ja pahvilaatikoihin piilotetut nappulat, esterata, jonka jälkeen saa ruokaa, narussa roikkuva ruoka (esim. lihanpala) tai laservalo, jos leikin jälkeen annetaan ruokaa – laservalo yksinään turhauttaa kissaa, koska sitä ei saa kiinni. Laservaloleikki voi innostaa nirsoakin kissaa syömään. Ruokaa voi myös piilottaa eri paikkoihin eri huoneisiin. Kannattaa kuitenkin näyttää kissalle, että huoneesta löytyy herkkuja – jos niitä ei ole koskaan ennenkään siellä ollut, ei se tajua niitä etsiä. Jos kissa ei uskalla syödä eläinkotiin tai uuteen kotiin tultuaan, sille tulee asetella pieniä ruoka-astioita eri puolille häkkiä tai aen ympäristöä – myös piiloon, missä kissa saa syödä rauhassa. Kissaa voi totuttaa ihmiseen olemalla sen lähellä silloin, kun kissa syö. Jos kissa ei suostu syömään ihmisen läsnä ollessa, kannattaa mennä esimerkiksi viereiseen huoneeseen. Kissa kyllä tietää, että ihminen on kuitenkin lähellä.

Kesyyntyminen
Kesyyntymisessä on kysymys ennen kaikkea tunteista: kissalle luodaan tunne, että se on ihmisen kanssa turvassa ja että kissan ei tarvitse pelätä. Kuten mainittu jo aikaisemmin, kissa ei ole kykenevä muodostamaan sosiaalista suhdetta ihmisiin, mikäli se ei koe oloansa turvalliseksi. Erittäin tärkeä osa turvallisuuden tunnetta on se, että kissa voi kokea vaikuttavansa tilanteeseen. Sen täytyy itse saada koko ajan valita, millä nopeudella se lähestyy ihmistä. Esimerkiksi selän kääntäminen kissalle on rauhoittava ele ja kissan kanssa kannattaa viettää aikaa esimerkiksi istumalla samassa huoneessa selkä kissaan päin. Kissan ruokakupin voi asetaa sen piilopaikan oviaukolle, josta sen on helppo käydä piilopaikasta syömässä, kuitenkin niin, että se näkee syödessään ihmisen. Vähitellen, päivä päivältä, ruokakuppia voidaan siirtää esim. viisi senttiä lähemmäs sitä kohtaa, missä ihminen istuu. Jos kissa tulee pelokkaasti kupille, silloin kuppia on siirretty liian lähelle. Joidenkin viikkojen kuluttua kuppia voidaan pitää aivan ihmisen vieressä. Siitä voidaan taas edetä siihen, että kissa syö kädeltä tai että ruokakuppi on ihmisen sylissä niin, että tassu tulee laittaa ihminen päälle. Edelleenkään ”ei huomata kissaa”. Tällaisella totuttamisella päästään hyvin nopeasti siihen, että kissaa voi silittää ja se kehrää.

Arkaan kissan koskeminen
Passiivisille kissoille voivat toimia sosiaaliset virikkeet, joissa kissaa silitellään omaehtoisuuteen perustuen: kissan on päästävä pois silityksestä halutessaan. Silittely auttaa myös siihen, että kissan stressitaso ja alttius tulehduksille laskee. Kissat eivät voi vastustaa posken alta rapsutusta, joten arkoja kissoja voikin silittää apuvälineellä, esim. teleskooppivartisella tikulla, jonka päässä on jokin pehmeä kangas. Jos arkaa kissaa rapsuttaa ja se syö samaan aikaan herkkuja, tilanne on kissalle ok. Jos kissaa rapsutetaan ja se ei suostu syömään, tilanne on kissalle liikaa ja ihminen on liian lähellä kissaa. Vain omaehtoinen toiminta vie asioita eteenpäin, pakottaminen ei. 

Pakottamalla, esimerkiksi pakkosylityksellä, saadaan nopeasti koulutettua näennäisen kesy kissa, mutta kissa itse pelkää tilannetta edelleen. Kissa on siis lamaantunut pelosta, se pelkää kuollakseen eikä pidä ihmisen seurasta tai kosketuksesta millään tavalla. Mitä useammin kissaan kohdistetaan pakkotoimenpiteitä, kuten piilosta repimistä, jahtaamista, pakolla silittämistä ja sylittämistä, sitä todennäköisemmin kissalla pettävät hermot ennemmin tai myöhemmin. Näistä hermojen pettämisestä hoitaja tai omistaja saattaa saada itsellee fyysiset ja veriset arvet – myös silmät ovat vaarassa vaurioitua! Totta kai samassa rytäkässä menee kissan viimeisetkin luottamuksen rippeet hoitajaa, omistajaa ja yleensä ihmistä kohtaan. Kesyttäminen, sopeuttaminen ja kotiuttaminen pitää tällöin aloittaa taas aivan alusta. Tämä on kissalle, hoitajalle sekä omistajalle täysin turhaa, tarpeetonta ja ylimääräistä työtä ja ajankäyttöä.

Kissat ovat petoeläimiä, mutta sen lisäksi ne ovat myös saaliita. Tästä syystä kissat eivät pidä kosketuksesta, joka tulee suoraan ylhäältäpäin: luonnossa ylhäältä lähestyvä uhka voi olla esimerkiksi kanahaukka tai merikotka. Myös raajojen jumiin jääminen, kuten verikoe, hirvittää kissoja. Jotta kissa kesyyntyy ja kotiutuu, kaikki kissan negatiiviset kokemukset tulee korvata positiivisilla kokemuksilla. Laskut täytyy niin sanotusti maksaa! Lisäksi positiivisia kokemuksia tulee olla enemmän kuin negatiivisia – mikäli luottamustilillä ei ole varoja, ei kissa kesyynny eikä kotiudu. Esimerkiksi lääkintä on yleensä huono kokemus kissalle.

Kissojen sosiaalistumisen herkkyyskausi on 3-9 viikon pentuiässä. Onkin erittäin tärkeää, että kaikki kissanpennut saisivat tänä ikäkautena paljon positiivisia kokemuksia erilaisista ihmisistä ja eläimistä, sillä altistuminen muille ihmisille ja eläimille vähentää pelkotiloja pysyvästi. Tärkein ominaisuus, mitä eläinkodin kissalta vaaditaan kodin löytämiseksi, on tottuminen ihmiseen. Muut koulutustoimenpiteet, kuten muihin eläimiin tutustuttaminen, ovat uuden omistajan vastuulla.

Pakolla suoritettavat hoitotoimenpiteet
Usein kuvitellaan, että kissa rauhottuu ja rentoutuu, mikäli sitä silitetään pakkolääkinnän yhteydessä. Tällaisessa tilanteessa tapahtuu kuitenkin klassista ehdollistumista: kissa siis yhdistää kaksi ulkomaailmasta tulevaa tapahtumaa toisiinsa. Jos lääkitsemisen yhteydessä tehdään jotain, joka alunperin ei kissan mielestä liittynyt lääkintään, esim. väkisin kiinni pitäminen tai väkisin silittäminen, kissa hyvin todennäköisesti muodostaa itselleen tilanteesta kauhean tapahtuman ja linkittää nämä kaksi asiaa toisiinsa. Silittäminen on tästä lähtien epämiellyttävää, koska kissa yhdistää sen aikaisempaan tilanteeseen. Jos tilanne on voimakkaasti tunteisiin vaikuttava, esim. voimakkaasti pelottava asia, kissa oppii yhdistämään asiat toisiinsa jo yhdestäkin kokemuksesta. Kissa kyllä ymmärtää ihmisen olevan sama ihminen koko ajan, vaikka hoitaja väkisin kiinni pitäessään lääkitsisi kissan hanskat kädessä ja silittäisi ilman hanskoja. Jos kissa ei alunperinkään luota ihmiseen yhtään, silloin se todennäköisesti myös yrittää väistää naamaan kosketusta. Jos kissa puskee kättä vasten, se on luottavainen. Korvien kääntyminen taaksepäin, kyyristyminen ja silmien avautuminen ovat merkkejä pelokkuudesta.

Pyyhkeiden käytöstä esimerkiksi pakollisissa lääkintätilanteissa on kahdenlaisia kokemuksia: tietynlaisella paketoimisella kissan saa passivoitumaan, jolloin se tietää, että sillä ei ole mahdollisuutta tehdä mitään. Toisaalta se voi taas pienentää stressiä: pyyhkeessä puristuksissa oleminen voi olla vähemmän stressaava kuin se, että ihminen puristaa kissaa suoraan omassa sylissään. Käärimällä kissan vilttiin ja pitämällä sitä siinä niin kauan aikaa, että vastustelu loppuu, voidaan kuitenkin aiheuttaa pysyviä tai erittäin vaikeasti korjattavia haittoja kissan suhtautumisessa ihmisiin. Silloin kun kissalla olisi mahdollisuus valita, tuleeko se syliin, se ei halua jatkossakaan tulla syliin. Myöskään tilan rajaaminen ai auta arkaa kissaa.

Hoitotoimenpiteissä toimisi parhaiten ns. hyvä poliisi – paha poliisi – asetelma, mutta tämä on käytännössä hyvin hankalaa järjestää eläinsuojeluyhdistysten pienillä resursseilla. Kesyyntyminen on hidasta, jos aina sama hoitaja havainnollistaa kissalle vuorotellen, että häneen voi luottaa ja että häneen ei voi luottaa. Kun kissa oppii luottamaan edes yhteen ihmiseen, on sen helpompi oppia luottamaan toiseen ihmiseen. Kissan oman elämän hallinnan tunnetta voi helpottaa se, että kissa pystyy ennustamaan, mitä on tapahtumassa. Kissalle voi esimerkiksi opettaa äänimerkin joka ennakoi kissalle sitä, että ikävä asia on tulossa. Äänimerkin voi opettaa myös sille, että ikävä asia loppuu. Aralle kissalle voi esimerkiksi myös opettaa, että ikäviä toimenpiteitä tapahtuu aina käytettäessä tiettyjä asusteita tai välineitä. Esimerkiksi, jos kissa täytyy napata kuljetuskoppaan, se voidaan kääriä aina samanlaiseen vilttiin ja kantaa koppaan. Tällöin kissalle ei tule yllätyksenä, että tuttu hoitaja tekeekin yhtäkkiä ikäviä asioita, vaan se tunnistaa jo viltin nähdessään, mitä on tulossa.

Uusiin asioihin tutustuttaminen
Usein kuljetusboksi esitellään kissalle niin, että kissa laitetaan kopan sisään – tällöin tutustumiseen ei ole annettu kissalle aikaa ollenkaan. Saman asian voi tehdä niin, että kissalla on jonkinlainen mahdollisuus tutustua kuljetuskoppaan etukäteen. Kuljetuskoppa voi olla vaikka muutaman viikon ajan esimerkiksi olohuoneen normaali sisustusesine. Kissan ei tarvitse mennä kuljetuskoppaan sisälle, mutta se näkee sen, se voi haistaa sen ja se voi tutustua siihen omassa rauhassaan. Vaikka tutustuminen ei olekaan aktiivista siedättämistä tai vastaehdollistamista, kissa oppii, saa tietoa kohteesta ja tutustuu uuteen kohteeseen. Sama asia pätee kaikkeen muuhun kissalle uusille asioille totuttamiseen, esimerkiksi valjaisiin, lääkeruiskuihin tms. Esimerkiksi valjaita ei tarvitse pukea heti päälle, vaan ne voidaan jättää lojumaan lattialle, jotta kissa voi tutustua niihin omatoimisesti. Myöhemmin tutustuttamiseen voidaan lisätä myös herkut, joita voi ripotella uuden asian lähettyville, jotta kissa saa hyviä kokemuksia sille uuden asian läheisyydessä.

Arka emokissa
Aran emon tulee antaa hoitaa pentujansa rauhassa eikä emoa tule käsitellä ennen tai jälkeen synnytyksen yhtään sen enempää kuin on pakko. Emoa ei tarvitse tutkia ja kosketella, matolääkityskin onnistuu yleensä sekoittamalla lääke ruokaan. Mikäli emo stressaa sitä, että ihminen käsittelee pentuja tai on aggressiivinen (käy esimerkiksi käteen kiinni, kun pentu otetaan pois pesästä), ei pentuihin tarvitse koskea ensimmäisinä viikkoina ollenkaan. Pennut alkavat kömpiä ulos pesästään noin kolmen viikon iässä. Tässä vaiheessa pentuja voi yrittää käsitellä esimerkiksi silloin, kun emo on syömässä. Ihanteellinen tilanne on, jos emo saadaan johdateltua esimerkiksi kokonaan toiseen huoneeseen syömään, jolloin ihminen voi rauhassa käsitellä pentuja eivätkä pennut opi emoltaan varautuvaa käytöstä ihmistä kohtaan. Parhaimpaan tulokseen pääsee, kun keskittyy pitämään huolta emon ruokinnasta sekä juomisesta ja jättää sen muuten huomiotta. Pentujen kanssa voi seurustella ja leikkiä kiinnittämättä emoon huomiota ollenkaan. Jossakin vaiheessa emo yleensä rauhoittuu. Villin emon pennuista on siis täysin mahdollista kasvattaa yhteiskuntakelpoisia lemmikkejä. Aran emon kanssa ei kannata aloittaa kesytysprojektia ennen kuin pennut ovat lähteneet, sillä pentujen hoitamisessa on emolla (ja kissojen hoitajalla) jo aivan tarpeeksi tekemistä. Mikäli pennut ovat jo usean viikon ikäisiä ja emo on niitä kohtaan niin suojelevainen, ettei niitä voi lähestyä tai käsitellä ollenkaan, tulee harkita varaemon käyttöä.

Kotiutuminen
Kissa on sopeutuvainen eläin. Sopeutumisaikaan vaikuttavat mm. kissan ikä, tausta sekä kokemushistoria. Sopivaan kotiin vaikuttaa kuitenkin enemmän sopeutusohjelma kuin kissa itse. Antamalla kissalle aikaa, tilaa, kiipeilypaikkoja ja piiloja parannat sen sopeutumismahdollisuuksia. Sopeutuminen ja kotiuttaminen on aina prosessi – kissan loppuelämää uudessa kodissa ei voi arvioida esimerkiksi pelkästään ensimmäisen viikon perusteella. Sopeutumisaikaa ei voi etukäteen ennustaa: sen tietää vasta sitten, kun kissa on kotiutunut. Toisilla menee hetki ja toisilla vuosia. Ihmisilläkin menee aikaa tottua esimerkiksi uuteen työpaikkaan ja oppia kaikki työpaikan uudet tavat. Sopeutumista nopeuttaakseen uusien omistajien kannattaa esimerkiksi nukkua uuden kissansa kanssa, sillä mikä voisikaan olla parempi aika kissalle tottua uuteen omistajaansa? Silloin se saa lähestyä itse omistajaa omaan tahtiinsa. Sopeutumisen saa tällä tavalla ilmaiseksi!

Kuinka käsitellä eläinkodissa ja uudessa kodissa arkoja kissoja:

• Anna kissan kotiutua ja tutustua ympäristöönsä rauhassa ilman omaa tai toisen ihmisen tai lemmikin läsnäoloa.
• Pysy sillä etäisyydellä, minkä kissa hyväksyy ja siirry asteittain lähemmäs. Mikäli kissa on hyllyn alla, kaapin päällä, nurkassa tms., anna kissan olla rauhassa. Älä lähesty kissaa. Älä yritä tarjota kissalle kättä, silittää sitä äläkä varsinkaan yritä ottaa kissaa syliin tai kiinni millään muilla tavoin. 
• Ole, kuin kissaa ei olisikaan. Kissa ei pysty muodostamaan sinun tai kenenkään muuhunkaan (edes talouden toisiin lemmikeihin) suhdetta ennen kuin se tuntee ympäristönsä ja kokee sen turvalliseksi.
• Tämän takia kissaa ei saa myöskään missään nimessä laskea yhteen talouden toisten lemmikkien kanssa.Lisätietoja kissan tutustuttamisesta muihin lemmikkeihin kohdassa Kissojen tutustuttaminen toisiinsa.
• Anna kissalle aikaa. Ajallaan se kyllä kiinnostuu ympäristöstään ja siellä olevista ihmisistä omasta aloitteestaan. Tähän voi mennä päiviä, viikkoja tai kuukausia. Älä painosta kissaa vaan anna sen sopeutua tilanteeseen omaa tahtiaan.
• Mitä useammin kokeilet, antaako kissa silittää ja saat kiitokseksi korvien luimistelua, vetäytymistä, murinaa, sähinää tai räpsäystä tassusta, sitä enemmän vahingoitat kissan mielikuvaa sinusta ja ihmisistä yleensä sekä turvallisuudentunnetta lähelläsi. Toimimalla näin pidennät kissan kesyyntymis-, sopeutumis- ja kotiutumisaikaa tai teet sen jopa mahdottomaksi.
• Kissojen läheisyydessä on ehdottoman tärkeää viettää aikaa, varsinkin silloin kun kissat saavat ruokaa. Ole siis vieressä aina kun kissa syö. Näin kissa yhdistää positiivisen tunteen (ruoan tuoma mielihyvä) ihmiseen. Näin nopeutat kesyyntymistä, sopeutumista ihmiseen ja kotiutumista.
• Älä järjestä vapaata ruokintaa (ei siis ruokaa kuppiin koko ajaksi saataville), vaan tarjoa kissalle ruoka-ajat tai kuivanappulat jostain virikelelusta. Vapaa ruokinta on aina hukkaan heitetty koulutusmahdollisuus.
• Anna ihmisestä toistuvia positiivisia kokemuksia kissalle. Parhaita positiivisia kokemuksia ovat leikki ja ruoka. Kissa saattaa innostua leikkimään, jos sille heittelee esimerkiksi kuivaruokaa.
• Kun kissaa pystyy syöttämään kädestä, sille voi opettaa, että silittäminen on mukavaa. Herkkuja voi antaa toisen käden alta, jolloin kissa oppii sietämään kättä pään päällä. Tästä voi vähitellen muokata silityksen.
• Kissat eivät voi vastustaa posken alta rapsutusta, joten arkoja kissoja voikin silittää apuvälineellä, esim. teleskooppivartisella tikulla, jonka päässä on jokin pehmeä kangas.
• Mikäli kissa saa ruokaa vain ihmisen käden kautta, koulutus etenee nopeammin. Jos sillä on lisäksi vapaasti saatavilla ruokaa ja koulutus tehdään herkuilla, edistyminen voi olla hieman hitaampaa.
• Ruokintavirikkeinä voi hyödyntää esimerkiksi virikepalloja, pahvihylsyjä, pahvilaatikoita tai sanomalehtiä.
• Vuorovaikutuksen tulee olla kissan puolesta oma-aloitteista ja omaehtoista. Älä koskaan silitä (esimerkiksi lääkintätilanteessa) tai sylitä väkisin.
• Hide, perch & go-laatikko on helppo valmistaa kahdesta pahvilaatikosta. Laatikko toimii häkin tai asunnon kalusteena (piilopaikka ja korkea taso) ja tuttuna kuljetuslaatikkona. Piiloutumismahdollisuus ei tee kissasta arkaa, päin vastoin – sillä pitää olla mahdollisuus piiloutua, mutta sille pitää antaa syy olla piiloutumatta.
• Mitä enemmän kissoja siedätetään ihmisiin, sitä todennäköisemmin niille löytyy uusia koteja.

Eläinsuojelyhdistykset ovat menestyksekkäästi sosiaalistaneet arkoja kissoja. Arimmistakin kissoista on kuoriutunut mahtavia ja omistajilleen erittäin rakkaita lemmikkejä.

Lähteet

Eläinkoulutusblogi. Kissan kesyttäminen. Luettavissa: https://elainkoulutus.fi/category/kissat/kissan-kesyttaminen/. Luettu: 24.6.2017.

Helena Telkänranta. Millaista on olla eläin? Luento. Helsinki. 15.10.2016.

Jaana Pohjola. Kissatalon hyviä käytäntöjä. Luento. Lappeenranta. 6.7.2016.

Pissasirkus. ”Mutta eihän se kesyynny.” Blogikirjoitus. Luettavissa: http://pissasirkus.blogspot.fi/2016/06/mutta-eihan-se-kesyynny.html. Luettu: 24.6.2017.