Kissan loukutusohjeet

Loukku on ansa, jolla otetaan kiinni kissoja silloin, kun niitä ei perinteisin konstein kiinni saada. Loukku ei vahingoita kissaa. Joskus loukkuun voi joutua myös luonnoneläimiä, esimerkiksi lintuja tai siilejä. Älä aloita loukutusta, ennen kuin sinulla on tiedossa sijoituspaikka, johon voit toimittaa loukkuun menevät eläimet – oli loukkuun joutunut eläin itse kohteena oleva lemmikki tai jokin toinen lemmikkieläin.

Vaneriloukku.
Kuva: Suvi Rautsiala.

Loukut
Loukutuksessa voi käyttää esimerkiksi supiloukkuja, vaneriloukkuja sekä minkkiloukkuja. Minkkiloukut ovat erityisen hyviä esimerkiksi kevyiden kissanpentujen tai nälkiintyneiden (keveiden) kissojen loukuttamisessa. Vaneriloukkuun taas menee moni sellainen kissa, joka osaa vältellä supiloukkuja. Loukun toiminta tulee opettaa jokaiselle loukuttajalle kädestä pitäen. Aloittelevan loukuttajan on hyvä varmistaa, että hänellä on jonkun kokeneemman loukuttajan puhelinnumero hätätapauksien varalta. Loukuttamista edesauttaa rauhallisuus ja pitkäjänteisyys.

Loukutuspaikka
Maanomistajalla on oikeus loukuttaa eläimiä omalla maallaan, mutta toisen omistamalle maalle tarvitaan aina loukutuslupa. Loukkuja ei saa asettaa ilman tontin haltijan lupaa! Omalta kaupungilta voi pyrkiä selvittämään, kuka omistaa tontin, jolla loukutus tehdään, tai missä on lähin kaupungin omistama tontti, jossa voidaan loukuttaa kaupungin luvalla. Kaupunkiin saa useissa kunnissa yhteyden sähköpostitse osoitteella kirjaamo@kaupunginnimi.fi, esim. kirjaamo@kouvola.fi, kirjaamo@kotka.fi jne.

Kun pyydät loukutuslupaa alueen haltijalta, kerro viestissä kaikki tiedot loukutuksen kohteena olevasta eläimestä: millainen eläin on kysymyksessä, missä kunnossa eläin on, milloin ja kuinka usein eläin on nähty sekä tarkenna, mille alueelle pyydät loukutuslupaa. Mainitse, onko kysymyksessä esimerkiksi jokin tietty osoite vai tietty alue.

Minkkiloukku

Loukutusilmoitus
Mikäli tiedottaminen päätetään tehdä, ilmoitetaan loukutuksesta lähialueella sijaitseville asunnoille. Kerrostalojen ollessa kyseessä voidaan pyytää esimerkiksi isännöitsijältä lupaa laittaa loukutusilmoitus kerrostalon ilmoitustaululle.

Syötti
Ihmisten tonnikala öljyssä on osoittautunut tehokkaimmaksi syötiksi. Sitä ei sovi tarjoilla kissalle kotioloissa sen korkean suolapitoisuuden ja e-vitamiinin puuttumisen vuoksi, mutta pienenä kerta-annoksena se ei tee haittaa. Mikäli tonnikalaa ei ole jostain syystä saatavilla tai se ei kyseiselle kissalle maistu, voidaan syöttinä kokeilla erilaisia kissanruokia.

Ruoka asetetaan vain loukun ruokintapäähän – viritettyyn loukkuun ei koskaan jätetä ruokaa loukun sisäänkävelypäähän, jottei loukku vahingossa iskeydy eläimen päälle tai päähän! Esimerkiksi supiloukun sulkuluukussa on paljon voimaa. Kissa, erityisesti kissanpentu, tai luonnoneläimistä siili, voi menettää henkensä, mikäli loukun suu iskeytyy voimalla sen päähän. Tarkista, että suljet ruokintapään, ettei kissa loukkuun joutuessaan pääse karkuun ruokintapäästä. Loukkuun pitää lisätä myös vettä, ettei eläin kuihdu loukkuun.

Loukun asettaminen
Loukku asetetaan suojaisaan paikkaan, esim. pusikkoon, pusikon viereen tai muualle kissalle mieluisaan paikkaan. Kesällä tämä tarkoittaa lisäksi sitä, ettei esimerkiksi aurinko paista suoraan loukkua kohti. Tarvittaessa loukun voi peittää esimerkiksi pressulla. Jokin kissa menee loukkuun mieluummin, kun se on suojaisa, jokin toinen kissa taas ei mene loukkuun, mikäli se on peitetty.

Tarkastathan, että loukku on asetettu tukevasti eikä heilu ollenkaan. Mikäli loukku heilahtaa kissan astuessa sille, ei se välttämättä uskalla mennä sisään ja oppii näin välttelemään loukkua. Loukun alle voi tarvittaessa asetella esim. sammalta, lehtiä, tiiliskiven tms.

Jotkin kissat vierastavat loukun ikävältä tuntuvaa pohjaa, joten tarvittaessa loukun sisälle voi asetella sanomalehtiä, sammalta, risuja tai muuta mukavan tuntuista tai maan kaltaista materiaalia peittämään säleikköä ja astinlautaa. Älä aseta eristettä astinlaudan alle, muuten loukku ei sulkeudu silloin, kun kissa astuu astinlaudalle!

Vaneriloukku

Talvisin loukun pohjalle tulee asettaa myös jokin lämpöä eristävä pohja, esim. stryroksi tai lämpöä eristävä retkipatja. Supi- ja minkkiloukussa tassut voivat muuten jäätyä metalliin kiinni. Muutoinkin kissa voi kuolla kylmyyteen, joten loukun eristäminen on tarpeen. Lämmön eristämiseksi loukku kannattaa kylmillä ilmoilla myös peittää viltillä.

Loukun päälle tai lähettyville jätetään ilmoitus loukuttamisesta sekä loukuttajan yhteystiedot. Loukun sijaintia ei kerrota muille kuin loukun tarkastajille! Esimerkiksi siis sosiaalisessa mediassa ei saa mainostaa loukun tarkkaa paikkaa, ettei kukaan käy varastamassa tai rikkomassa loukkua.

Hajujälki
Loukutettavaa eläintä voidaan houkutella hajujäljillä siihen suuntaan, jonne sen halutaan kulkevan. Esimerkiksi eläimen havaintopaikalta voidaan tehdä hajujälki loukulle. Hajujälki tehdään suunnasta, jossa eläimen arvellaan liikkuvan. Hajujälki tehdään oman kävelykohdan viereen, ei siis itsensä eteen tai taakse niin, että hajupullossa oleva haju sekoittuu ihmisen hajuun.

Hajunesteen valmistus
Kissalle hajujäljen voi tehdä tonnikalasta ja vedestä. Lisää yksi purkillinen tonnikalaa öljyssä blenderiin. Kokeile, pystytkö sekoittamaan tonnikalasta hienoa jauhetta. Lisää vettä varovasti niin, että saat tonnikalasta mahdollisimman pientä – isot palat takertuvat hajujälkeä tehtäessä hajupullon korkkiin ja vaikeuttavat hajujäljen tekoa.

Kun tonnikala on murskeena, voit sekottaa tämän purkillisen jauhettua tonnikalaa 1,5 litran pulloon veden kanssa. Nosta suppilo pullon päälle ja lisää tonnikalaa varovasti veden kanssa, ettei suppilo mene tukkoon. Älä anna suppilon nojata pullonsuun reunoja vasten vaan pidä suppiloa ilmassa, jotta ilma pääsee kiertämään hajupullossa. Muutoin hajupullon täyttämiseen menee paljon aikaa.

Kun tonnikala ja vedet ovat pullossa, sulje pullo ehjällä korkilla. Ota toinen korkki, johon teet reiän keskelle esimerkiksi naulalla ja vasaralla. Varmista, että neste todella mahtuu tästä reiästä ulos, eivätkä tonnikalanpalat jää reikään jumiin. Voit vetää hajujäljen tämän reiällisen korkin avulla, jotta hajunestettä todella riittää. Ilman korkkia hajujälkeä on vaikea tehdä, koska pullon suusta tulee nestettä niin paljon kerralla. Vaihda korkit vasta, kun aloitat hajujäljen vedon, jottei neste vahingossa vuoda matkalla ja koko kassi, laukku tai auto haise tonnikalalle.

Hajujäljen veto
Vedä hajujälki aina loukkuun, ei koskaan loukusta pois päin! Hajujälki vedetään aina siihen suuntaan, johon eläimen halutaan kulkevan. Hyvä hajujäljen vetomatka on esim. 100-500 m kohteesta. Yli puolen kilometrin hajujälkiä ei kannata vetää. Kun vedät hajujälkeä, valitse eläimelle turvallinen reitti.

Hajujälki toimii parhaiten, mikäli hajujälkeä tiputetaan maahan jatkuvana vanana (esim. 1 cm välein), mutta puolen metrin välejäkin voi jättää, jos matka on pitkä ja hajuneste on lopussa. Loukulle vedettäessä jäljen tulee olla yhtenäinen. Hajujälki on hyvä vahvistaa ainakin kerran päivässä, mieluummin kaksi.

Loukun tarkastukseen tarvittava välineistö

• jugurtti-, juusto-, kissanruoka tms. purkkeja, joihin saat vaihettua puhdasta ruokaa ja vettä
• roskapussi, johon saat likaantuneet ruokintakupit
• vesipullo, jotta voit vaihtaa veden loukkuun ja mahdollisesti pestä omat kätesi loukun tarkastuksen jälkeen
• tonnikalaa (varmista, että tonnikalapurkki on jo auki tai saat sen kohteessa auki, jos tarvitset, ota mukaasi tölkinavaaja) tai jotakin muuta märkäruokaa
• lusikka, kertakäyttölusikka tms. jolla saat laitettua tonnikalaa purkista ruokinta-alustalle
• jos et käytä koko tonnikalapurkkia, jokin astia, pussi tms. jossa kuljetat loput tonnikalat kotiin seuraavaa loukuntarkastuskertaa varten
• paksut hanskat (esim. siilin siirtämiseksi loukusta pois tai käsien suojaamiseksi, kun kuljetat kissaa loukussa)
• pressu tai jokin muu nestettä hylkivä peite, jolla voit suojata autosi (jos esim. kissa kuljetuksen aikana oksentaa tai virtsaa loukusta ulos)
• iso pyyhe, lakana tai muu tekstiili, jolla voit peitellä loukun, jotta kissa saa matkustaa rauhassa
• puhelin, jotta voit pyytää apua tarvittaessa tai soittaa löytöeläintaloon tai eläinlääkärille
• pimeällä taskulamppu (tai varmista, että puhelimessasi on taskulamppusovellus ja puhelimessa akkua on riittävästi)
• käsidesi (desinfioi tai pese kädet loukun tarkastuksen jälkeen)

Autoa on suojattu muovipusseilla.

Loukun tarkastusväli
Loukku tarkistetaan vähintään kolme kertaa vuorokaudessa, mieluummin useammin. Mikäli loukku tarkastetaan kolme kertaa päivässä ja eläin menee loukkuun heti lähdettyäsi, joutuu se odottelemaan loukusta poispääsyä jopa kahdeksan tuntia. Metsästäjille suositellaan kolmen tunnin tarkastusväliä. SEY Suomen eläisuojelu ry suosittelee vähintään kuuden tunnin tarkastusväliä. Kylmillä ilmoilla, esim. syksyllä ja talvella sekä hellekeleissä kesällä loukku on tarkistettava ehdottomasti useammin. Syötti eli ruoka kannattaa vaihtaa vähintään kerran päivässä.

Mikäli loukkua ei jollakin tarkastusvuorolla pystytä tarkastamaan, edellisen loukuntarkastajan tulee poistaa loukusta viritys laukaisemalla loukku. Muutoin loukkuun joutunut eläin joutuu odottamaan noutajaansa liian kauan. Seuraava tarkastaja virittää loukun taas uudelleen.

Loukku tarkastetaan ehdottomasti tutkimalla loukku läpikotaisin, ei katselemalla loukkua kauempaa – tällöin ei voida olla varmoja siitä, onko loukku lauennut vai ei. Loukku on ehdottomasti tarkastettava päivittäin, sillä loukkuun jäänyt eläin voi kuolla kylmyyteen, nälkään tai se voi saada nestehukan ja kuivua hyvinkin nopeasti kuoliaaksi. Varsinkin vaneriloukut voivat muodostua tukahduttavaksi saunaksi kuumilla kesäkeleillä.

Eläimen totuttaminen loukkuun
Joskus kohteena oleva eläin ei vain millään mene loukkuun. Jotkin villiintyneet kissat välttelevät loukkua kaikki lämpimät vuodenajat. Niillä ei ole tarvetta alistua loukussa olevan ruoan houkutuksille, sillä metsä ja pellot tarjoavat niille ruokaa jo yllin kyllin. Ilmojen kylmetessä tilanne on kuitenkin toinen, ja moni tällainen kissa saadaankiin syksyn tullen vihdoin ja viimein kiinni.

Mikäli eläintä halutaan totuttaa loukkuun virittämättömällä loukulla, tulee varmistaa, ettei loukku vahingossakaan laukea. Loukku ei saa laueta ollenkaan, mikäli loukkua ei ole aikomuskaan tarkastaa useita kertoja päivässä. Tähän voi käyttää esimerkiksi matkalaukuille tarkoitettua numerokoodillista lukkoa, joka pitää loukun luukun varmasti ylhäällä. Tällä tavalla kukaan ulkopuolinen ei pysty myöskään tekemään kiusaa sulkemalla loukkua tahallisesti. Herkkuja ja ruokaa voi ripotella loukun läheisyyteen, loukkuun ja loukun päälle, jotta kissa pääsee itse lähestymään sitä, tutustumaan siihen ja huomaa, ettei loukku ole vaarallinen.

Burrel S12 HD+SMS II

Riistakamera
Mikäli loukutuskohde sijaitsee pitkän ajomatkan päässä, kannattaa harkita riistakameran asentamista paikkaan. Näin saadaan selville, onko alueella ylipäätään elämää, vai onko loukutus turhaa. Itselläni on ollut käytössä Burrel S12 HD+SMS II, sillä muut eläinsuojelijat suosittelivat tätä mallia. Olin tähän erittäin tyytyväinen. Ohjelma lähettää sähköpostiin kuvat, jotka se ottaa liiketunnistimen avulla, myös pimeässä.

Burrel S12 HD+SMS II:n lähettämää kuvaa. Tätä kissaa loukutettiin noin puoli vuotta.

Loukun virheellinen laukeaminen
Jos syötti on kadonnut, mutta loukku ei ole lauennut, astinlaudan herkkyys on syytä tarkistaa. Mikäli loukku taas on lauennut ja ruoka on syöty, mutta loukussa ei ole ketään, eläin on päässyt karkaamaan jostakin loukun välistä. Tarkasta tällöin, oletko sulkenut asianmukaisesti ruokintaluukun.

Ruokintaluukku kannattaa sitoa kiinni jollakin, esimerkiksi aikaisemmin mainitsemallani matkalaukun numerolukolla, sillä peloissaan oleva eläin voi loukussa riuhtomalla saada ruokintaluukun avattua ja karkaa sitä kautta pois.

Jotkin kissat osaavat myös tassuillaan täppiä loukun rakojen välistä ja syödä ruoan tassuillaan. Tällöin ne ovat vahingossa laukaisseet loukun olematta itse sen sisällä ja saaneet ruoat syötyä. Näin kissat oppivat myös välttelemään loukkua koska ne tietävät, että sitä koskiessa luukku sulkeutuu ja luukku rämähtää pelottavasti kiinni.

Loukun vahvistaminen
On yllättävän yleistä, että pelästynyt kissa puskee supiloukun sisäänkulkupäästä läpi. Tällöin loukun luukku kannattaa vahvistaa tai kokeilla kyseisessä loukutuspaikassa toisenmallista loukkua, esim. vaneriloukkua.

Loukku on vahvistettu kaksinkertaisella myyräverkolla.
Kuva: Leena Aho.

Vahvistus estää hyvin luukun aukaisuyritykset eikä vahingoita kissaa.
Kuva: Leena Aho.

Avoin reuna asetetaan loukussa alaspäin.
Kuva: Leena Aho.

Paikan päällä loukutus
Mikäli loukutus tapahtuu niin, että loukkua vahditaan paikan päällä, on syytä välttää

• kahisevia vaatteita
• piriseviä puhelimia (laita puhelin äänettömälle)
• äkkinäistä liikehdintää
• kovaäänistä puhetta
• turhanpäiväistä hälinää

Emon ja pentujen loukutus
Pentujen loukutukseen sopii parhaiten minkkiloukku. Supiloukku on liian järeä ja voi lauetessaan tappaa pennut, varsinkin, mikäli pentuja on useampi ja ne pyörivät loukussa ja loukun suulla yhtä aikaa. Supiloukkua ei saa käyttää pentujen loukutuksessa, mikäli ei ole itse valvomassa loukutustilannetta jatkuvasti! Tarvittaessa voit hätistää loukun suulla pyöriviä pentuja pois. Yleensä jo pelkkä käden liikuttaminen tai ruoalla houkuttelu toiseen suuntaan riittää.

Mikäli loukutetaan emoja ja pentuja, parasta olisi, mikäli pennut saadaan ensimmäisenä kiinni. Pentuja voi yrittää saada loukkuun esimerkiksi asettamalla loukkuun bluetooth-kaiuttimen, josta soitetaan emon kutsuhuutoa. Emon kutsuhuutoja löytyy YouTubesta esimerkiksi hakusanoilla ”mother cat calling”.

Kun edes yksi pennuista on saatu kiinni, voi tätä pentua käyttää toisille pennuille ja emolle houkuttimena. Mikäli loukkuja on käytössä vain yksi, pentu tulee sisätiloissa siirtää loukusta kuljetuskoppaan, jotta loukku saadaan taas käyttöön.

Jo kiinnisaatu pentu asetetaan loukussaan tai kuljetuskopassaan toisen loukun eteen, niin että ne muodostavat pitkittäissuunnassa ns. tunnelin. Nämä kaksi loukkua, tai loukku + kuljetuskoppa, peitetään molemmat lakanalla niin, että pentua pääsee katsomaan ja sen luoksee pääsee vain kävelemällä loukkua (”tunnelia”) pitkin. Peitäthän kuljetuskopan ja loukun hyvin, sillä emo saattaa yrittää kaivaa tiensä pentunsa luokse kuljetuskopan sivuilta kävelemättä loukkuun.

Mikäli pentu ei ala omatoimisesti äännellä, voidaan puhelimesta soittaa emon kutsuhuutoa, mikä yleensä saa pennun ääntelemään. Yleensä varsinkin toiset pennut kiinnostuvat, mikä sisaruksella on hätänä, eivätkä osaa epäillä loukkua, vaan kävelevät loukkuun sisarustaan katsomaan.

Mikäli emo menee loukkuun ensimmäisenä, voidaan käyttää tätä samaa tekniikkaa, sillä yleensä pennut haluavat emonsa luo. Mikäli pennut ovat jo isoja, emo ei välttämättä enää toimi houkuttimena. Emoa tai pentuja voi käyttää houkuttimena korkeintaan muutaman tunnin. Mikäli pennut ovat jo sen ikäisiä, että ne pystyvät syömään kiinteää ruokaa, voidaan kiinnisaatu emo viedä jatkosijoitukseen ja jättää pennuille ruokaa loukkuun. Todennäköisesti pennut menevät jo seuraavana päivänä loukkuun nälissään, kun ruokaa ei ole muualta saatavilla. Vedä tällöin loukulle vahva hajujälki!

Loukkuun jäänyt eläin
Jos loukkuun on mennyt joku muu kuin kohteena oleva kissa, edetään eläinkohtaisesti. Siilit ja muut luonnonvaraiset eläimet lasketaan vapaaksi. Supikoiraa ei kuitenkaan saa EU-direktiivin (vieraslajiasetus) mukaisesti saa laskea vapauteen vuodesta 2019, vaan se tulee lopettaa kunnosta huolimatta – otathan tällöin yhteyttä loukun omistajaan tai paikalliseen metsästysseuraan.

Kotkan kaupungineläinlääkäri Nelli Gartman on antanut 13.2.2018 Kaakkois-Suomen eläisuojeluyhdistykselle ohjeistukseksi, että mikäli loukussa olevan eläimen omistaja on selkeästi tiedossa ja eläin pystytään palauttamaan suoraan omistajalleen, näin tulisi toimia, eikä kierrättää eläintä löytöeläintalon kautta. Mikäli siis varmasti tunnistat loukusta löytyneen lemmikkieläimen ja tiedät lemmikin omistajan, tai lemmikillä on kaulapanta, josta selviävät omistajan yhteystiedot, tulee mahdolliseen omistajaan pyrkiä ottamaan yhteyttä ennen eläimen toimitusta löytöeläintalolle. Huom! Ohjeistus voi vaihdella kunnittain: joissakin kunnissa löytöeläintalot vastaanottavat kaikki tuodut kissat riippumatta siitä, tiedetäänkö niiden omistaja vai ei. Näissä tapauksissa kaikki talteenotetut kissat toimitetaan aina löytöeläintaloon.

Mikäli loukussa on kissa, joka ei ole ollut loukutuksen kohteena, eikä sinulla ei ole loukussa olevan kissan omistajan yhteystietoja saatavilla esimerkiksi kaulapannasta, tietoa lemmikin kotiosoitteesta, et saa omistajaan yhteyttä, et muutoin pysty palauttamaan eläintä omistajalleen (esim. kerrostalon rappukäytävä on kiinni) tai et varmasti tunnista eläintä, toimitetaan eläin aina löytöeläintaloon. Kyseessä voi olla esimerkiksi pitkään karkureissulla ollut rakas lemmikki, jota on etsitty pitkään takaisin kotiin. Jo kerran loukkuun jäänyt kissa ei todennäköisesti sinne uudestaan mene. Jos tällainen karkuri lasketaan loukusta pois, on sen kiinnisaaminen entistä vaikeampaa.

Mikäli loukkuun on jäänyt lemmikkieläin, joka toimitetaan eteenpäin omistajalleen, löytöeläintaloon, eläinlääkärille tai eläinsuojeluyhdistykselle, eläin kuljetetaan loukussa perille asti. Eläintä ei saa ikinä yrittää siirtää kuljetuskoppaan ulkona! Eläin karkaa tällöin helposti ja mahdollisesti osaa jatkossa vältellä loukkuja ja/tai ihmisiä.

Siirto loukusta kuljetuskoppaan tehdään aina sisätiloissa, ettei kissa pääse karkuun!

Lemmikkieläimen toimitus päivystysajan ulkopuolella
Mikäli kunta ei ole osoittanut päivystyaikojen ulkopuolella löytyville lemmikkieläimille talteenottopaikkaa, päivystysaikojen ulkopuolella löytyneet eläimet hoidetaan vapaaehtoisvoimin. Mikäli et pysty majoittamaan eläintä itse yön ajaksi (esim. oma allergia), pyri järjestämään eläimelle yöpaikka kysymällä asiasta esimerkiksi eri Facebook-ryhmissä.

Lemmikkieläimen sijoittaminen yöksi kotiin
Mikäli pystyt yöksi sijoittamaan eläimen itse tai et saa sijoitettua löytöeläintalojen päivystysaikojen ulkopuolella löytynyttä eläintä kenellekään toiselle henkilölle yön ajaksi, lyhytaikaiseksi eristystilaksi käy esimerkiksi oman asunnon WC, sauna-alue tai oma huone eläimelle.

Talteenotetun lemmikkieläimen eristystila
Eristystilan tulee olla melko helposti puhdistettavissa. Eristykseksi ei riitä esimerkiksi koiraportti, vaan huoneen tulee olla suljettu. Eristys omista ja muista eläimistä on aina tärkeää, kun eläin tulee uuteen paikkaan, jo eläimen stressitasonkin kannalta.

Kiinniottaminen ja muutos ylipäätään tuottaa eläimelle stressiä. Tämä stressitason nousu saattaa aiheuttaa kissalla sen immuunitason laskun, jolloin erilaiset sairaudet saavat oikein otolliset tarttumaolosuhteet. Eristyksellä pyritään suojelemaan sekä sijaiskotiin tullutta uutta eläintä että talouden omia lemmikkejä. Uusi, eristykseen tullut kissa saattaa erilaisen bakteeri- ja viruskannan takia sairastua sellaiseen viruksiin, joita talouden lemmikit kantavat, vaikka ne eivät itse oireilisikaan.

Jokainen sijaistilapäiskotiin tuleva eläin eristetään täysin muista eläimistä yöpymisen ajaksi. Eristämisen laiminlyönti vaarantaa uuden eläimen, mutta myös muiden asunnossa olevien eläinten terveyden ja saattaa johtaa jopa eläimen kuolemaan.

Kissojen tarttuvat taudit
Erityisesti ulkokissoilla on paljon toisilleen tarttuvia taudinaiheuttajia, kuten kissan leukemiavirus (FeLV), kissojen immuunikatovirus (FIV), hengitystieinfektioita aiheuttavat herpesvirus (FHC) ja kalikivirus (FCV) sekä Chlamydia psittaci-bakteeri, kissaruton aiheuttava parvovirus (FPV) ja tarttuvan vatsakalvontulehduksen aiheuttava virus (FIPV), sienistä silsat (Microsporum ja Trichophyton), sisäloisista suolinkainen ja heisimadot, ulkoloisista väiveet (Felicola subrostrata), korvapunkki (Otodectes) sekä kapin aiheuttava syyhypunkki ja alkueläimistä giardia.

Esimerkiksi giardia ja ihmiseenkin tarttuva sieni-infektio ovat erityisen inhottavia ja haastavia saada pois ympäristöstä. Pahimmillaan voidaan puhua satojen tai tuhansien eurojen puhdistusoperaatiosta, jotta taudit kuolevat talouden pinnoilta pois. Jotkut taudit, kuten sieni-infektio, voivat tarttua välillisesti taloudesta ihmisen tai eläimen mukana toiseenkin talouteen, mikäli hyvää hygieniaa ei noudateta. Sieni-infektio voi levitä myös käytettyjen tarvikkeiden, kuten raapimapuiden kautta.

Korvapunkkeja loukutetulla pennulla.

Sairauksien ennaltaehkäisy
Käsidesin käyttö on helppo toimenpide, jolla voidaan estää useimpien ongelmien leviäminen. Mikä tahansa käsidesimerkki käy. Käytä käsidesiä eristystilan molemmin puolin: ennen eläimeen koskemista ja sen jälkeen. Hyvä normaali hygienia (käsien pesu ja/tai desinfiointi) yleensä ehkäisee suurimman osan mahdollisista ongelmista.

Virukset ja bakteerit leviävät usein pisaratartuntana kehon nesteistä, kuten verestä, virtsasta ja limasta). Vältä suoraa kontaktia eläimestä toiseen. Muista siis desinfioida kätesi eläinten välillä! Huomaathan, että eristys koskee myös kuivikkeita sekä vesi- ja ruoka-astioita: näitä ei käytetä eristyksen ulkopuolisella eläimellä, ellei taudin riskiä ole suljettu pois.

Loukun desinfiointi
Käytön jälkeen loukku tulee aina desinfioida heti seuraavaa loukutuskertaa varten. Herkästi leviävät bakteerit, virukset ja sienet voivat levitä kosketuksesta ympäristöönsä. Loukku tulee siis pestä tilassa, jonka voi helposti desinfioida kuumalla lämpötilalla (esim. höyrypesuri, kiehuva vesi tms.) tai jollain desinfioivalla pesuaineella (Virkon S, Oxivir tai kloriitti) loukun pesun jälkeen.

Tällaisia hyviä pesutiloja voivat olla esimerkiksi sauna tai suihkutila. Esimerkiksi saunan voi lämmittää kuumaksi (yli 60 °C), jonka jälkeen seinät voi sumuttaa desinfiointiaineella ja huuhdella puhtaaksi. Yli 60 °C lämpötila tappaa jo laajan kirjon erilaisia taudinaiheuttajia.

Pese loukku yleispesuaineella ennen desinfiointia. Varmista, ettei loukkuun jää likaa, esim. ulostetta, oksennusta tai lehtiä. Apuna voit käyttää esimerkiksi vanhaa tiskiharjaa – muistathan desinfioida myös tiskiharjan, äläkä käytä tätä samaa tiskiharjaa enää muihin tarkoituksiin!

Desinfiointiaineet
Virkon S on puhdistusaine, jota käytetään eri tilojen ja pintojen desinfiointiin. Virkon S-liuoksella voidaan pyyhkiä tai sumuttaa läpi kaikki sellaiset pinnat, joita ei voida pestä pesukoneessa. Se on erittäin tehokas viruksia sekä bakteereja vastaan.

Mikäli Virkon-suihke ei ole valmiina, tee sumutepulloon seos: Virkon-jauhetta 10 ml/1 l vettä. Virkonia valmistaessa ja sitä käyttäessä tulee käyttää suojahanskoja, hengityssuojainta ja tiiviitä suojalaseja. Pese kädet hyvin käytön jälkeen suojahanskoista huolimatta! Liuos säilyy noin viikon tekohetkestä alkaen. Liuos on vanhentunut, kun se ei ole enää pinkkiä tai vaaleanpunaista.

Kun loukku on pesty yleispesuaineella ja se on kauttaaltaan kuivunut, se sumutetaan Virkon-lioksella läpimäräksi. Desinfiointi ei toimi, jos loukku on edelleen märkä! Virkonin annetaan kuivua loukun pintaan. Vaihtoehtoisesti Virkon voidaan myös huuhdella pois (anna kuivua pintaan vähintään 5 min). Sumutus kannattaa tehdä ulkona. Loukun voi myös upottaa Virkon-liuokseen (myös vaneriloukun). Varsinkin talvisin täytyy kuitenkin olla tarkkana, että loukku todella kuivuu, varsinkin vaneriloukkujen kohdalla.

Alkueläin giardian häätämiseen suositellaan kuitenkin Virkonin sijaan hypokloriittia (annostus 1 dl kloriittia/5 l vettä). Jos siis esimerkiksi populaation kissoilla on todettu giardiaa, desinfioi loukku kloriitilla.

Loukun pesun jälkeen desinfioi tila, jossa pesit loukkua, vähintään siitä kohtaa, jossa loukkua pesit. Vaihda aina vaatteet, ennen kuin poistut tilasta, jossa loukkua pesit. Tämän lisäksi on hyvä käydä suihkussa tai vähintään pestä kädet kunnolla. Pese vaatteesi vähintään 60 °C.

Tarttuvien tautien huomioiminen loukun desinfioinnissa
Tarttuvista taudeista esimerkiki kissarutto ei tarvitse suoraa kontaktia kissasta kissaan, vaan se tarttuu helposti vaikkapa vaatteiden välillä. Kissarutto on hyvin vastustuskykyinen desinfiointiaineillekin. Mikäli tiedät tai epäilet loukutetun eläimen kantavan kissaruttoa, tai sitä on esiintynyt esimerkiksi saman populaation kissoilla, pelkkä käsidesi kissan tai loukun käsittelyn jälkeen ei riitä. Tällöin loukun pesun jälkeen omat kädet pestään hyvin, jonka jälkeen kädet valellaan vielä läpi käsidesillä.

Herpes ja kaliki eivät ole yhtä herkästi tarttuvia tauteja kuin kissarutto. Jos kissa kuitenkin on eritteinen, se tartuttaa näitä tauteja esimerkiksi vaatteisiin. Vaatteista taudinaiheuttajat leviävät edelleen eteenpäin.

Sienitapauksessa tärkeää on itiöiden rajoittaminen. Itiöt saa hengiltä melko helposti, esim. kuumalla, kylmällä tai desinfiointiaineella. Tärkeää on olla huolellinen, ettei levitä itiöitä mihinkään, mistä niitä ei saa pois.