Kirjoitin viimeisimmän artikkelini 11.3.2021. Siis tasan vuosi sitten, mikä sattuma! Tuon jälkeen onkin tapahtunut PALJON.

Tuolloin maaliskuussa selvisi, etteivät oppaan työni museohöyryjäänmurtaja Tarmolla Suomen Merimuseolla jatkuneetkaan enää kesällä 2021. Kuitenkin, samana päivänä tämän tiedon saannista, sain uuden työtarjouksen myymälänhoitajana Kymen Kaihtimella.
Samaan aikaan oma Arctic Nutrition-liiketoimintani vyöryi kuin lumipallo eteenpäin. Työ- ja rahakuviot alkoivat siis vuosikausien jälkeen järjestyä vauhdilla. Velan, jota olin haalinut ympäriinsä kissojen hoitamista varten, sain ajan myötä maksettua pois. Pääsin omiin isoihin liiketoimintatavoitteisiini ja ensimmäistä kerta vuosikausiin, palkitsin itseni. Värjäsin kesäkuussa 2021 hiukseni galaksin värein, pääosin violetiksi.
Koko vuosi Arctic Nutritionin uutuustuote Flown lanseerauksen jälkeen, eli tammikuusta 2021 eteenpäin meni siis pitkälti työnteon merkeissä ja viikonloppuisin lepäsin kotona ja/tai näin ystäviäni. Ajattelin, että elän elämäni parasta aikaa ja olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on.

Morro oksentaa edelleen
Kuitenkin, kaiken tämän mahtavuuden ja hyvän sekä huikean kasvun keskellä Morron mysteerinen oksentaminen jatkui. Viimeksi olimme käyneet lääkärissä Vantaan Aistissa 14.10.2020 Morron radiojodihoidon 6 kk kontrollissa. Tuolloin oksentelulle ei löytynyt syytä, mutta epäiltiin allergiaa. Lisäksi todettiin munuaisten vajaatoiminta, jota ei kuitenkaan tarvitse erikseen hoitaa:
”Verinäyte- ja ultraäänitutkimuksen löydökset viittaavat krooniseen munuaisten vajaatoimintaan. Tässä vaiheessa munuaisarvoja kannattaa seurata, mitään hoitoa ei vielä tarvita. Oksentelun ja pican syy on tässä vaiheessa avoin. Syynä voi olla esim. krooninen mahasuolikanavan tulehdus, jonka taustalla usein on ruoka-aineyliherkkyys. Hoitosuunnitelma: ruoka-aineyliherkkyyden pois sulkemiseksi Morrolle tulisi aloittaa eliminaatiodieetti. Paras ruoka on Royal Canin Anallergenic, vaihtoehtoisesti RC Hypoallergenic, Hills Z/D, Purina HA Hypoallergenic (saa eläinlääkäreiltä ja apteekeista). Dieetin aikana ei saa antaa mitään muuta ruokaa (ei makupaloja, puruluita tms). Ruokaa pitäisi antaa vähintään 3 viikon ajan.”
Aistista lähdin siis lokakuussa 2020 suhteellisen rauhallisin mielin kotiin. Olimmehan juuri käyneet sisäelintauteihin erikoistuneella eläinlääkärillä (tai niin meille ainakin sanottiin), joka ei nähnyt Morrolla mitään kuolemaan johtavaa akuuttia hätää, vaan ruoka-aineyliherkkyyttä. Ei kun siis ruokavaliota rukkaamaan.

Eliminaatiodieetti
Se ei ollut ihan helppoa, koska moni ruoka ei kelvannut Morrolle, tai se kelpasi vain hetken, ja sitten Morro oksensi tyhjää vatsaa, kun lopetti syömisen. Oli uskomattoman vaikeaa löytää ruoka, jota Morro söi vähintään kolme viikkoa putkeen ilman minkäälaista maanittelua herkkujen avulla. Täydellistä yhden ruoan eliminaatiodieettiä oli siis melko mahdotonta toteuttaa.
Sitten, kun tällainen ruoka onnistuttiin löytämään, sillä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta. Oksentaminen jatkui kolmen viikon jälkeen edelleen. Välillä meni kuukausi hyvin, sitten kolme päivää putkeen oksentelua, sitten viikko hyvin ja sitten taas viikko jokapäiväistä oksentamista. Eliminaatioruokien eliminaatioruoka convalescence ei uponnut edes minkään muun ruoan joukossa, saati yksinään. Ei edes herkkujen kanssa.
Kun lisätään tällainen eri ruokamerkkien kokeilu- ja pyörityskombo Morron syömisen vahtaamiseen sekä kaikkeen uuteen työhön ja omaan liiketoimintaani liittyvään vauhtiin, niin olin hyvin loppu koko kevään, kesän ja alkusyksyn. Tuntui, ettei olisi mitään syytä mennä vielä uudestaan eläinlääkäriin, koska edellistä hoitosuositusta, eli eliminaatiodieettiä, emme olleet toteuttaneet, kuten olisi kuulunut. Se ei vain kertakaikkiaan onnistunut, kun Morro lopetti syömisen aina jossain vaiheessa kokonaan. Eliminaatiodieetti oli ainoa hoitosuositus, mitä saimme, joten olin siinä oletuksessa, ettei asiaa voi muilla tavoin selvittää.
Morron oksentelu vaivasi minua, mutta en kokenut asiasta hengenhätää, koska mistään sellaisesta ei minulle edellisellä eläinlääkärikäynnillä kerrottu. Muutoin Morro oli pääosin reipas, iloinen ja oma itsensä. Kuitenkin, minulle oli jäänyt outo tunne, etten ollut saanut niin asiantuntevaa palvelua Aistista, kuin oisin halunnut. Mielestäni saamamme tiedot ja hoitosuositukset eivät tuntuneet riittäviltä selittämään ja selvittämään Morron tilannetta.

Seuraava eläinlääkärikäynti
Tästä syystä päätin viimeinkin, että seuraava käyntimme suuntautuu Lappeenrannan Evidensia Villimykseen, jotta pääsemme Suvi Kalasen vastaanotolle. Ystävälläni on IBD-kissa, jonka kanssa he ovat käyneet Suvilla ja saaneet erittäin asiantuntevaa ja laaja-alaista hoitoa. Lisäksi Suvilla on positiivinen maine, paljon hyviä suosituksia ja hän on erikoistunut kissalääketieteeseen ja sisäelintauteihin. Villimyksen käynnit ovat kuitenkin toistuvissa hintatiedusteluissani olleet kaikista arvokkaimpia, niin en heikon taloudellisen tilanteeni takia ollut uskaltanut aikaisemmin vielä mennä sinne.
Kokoaikainen työsopimukseni Kymen Kaihtimella vaihtui osa-aikaiseksi syyskuussa 2021. Ajattelin, että se riittää, että vien Morron silloin seuraavaksi eläinlääkäriin, kun ei tarvitse olla erikseen poissa töistäkään. Ajallisesti tämä sopi muutenkin hyvin, sillä olin ehtinyt maksaa edellisistä kissanhoitoreissuista kertyneet velat pois ja kerryttää hieman omaa omaisuutta. Epäilin nimittäin, että Villimyksessä asiaa tutkitaan tarkemmin kuin Aistissa, ja että se tietää sekä minulle että Morrolle yllätyksiä, myös taloudellisia. Varasimme ajan Villimykseen 23.9.2021.

Jälkiviisauksia
Näin jälkikäteen ajatellen, sillä tiedolla joka minulla tänä päivänä on, olisi pitänyt mennä suoraan Villimykseen Suvi Kalaselle terveytarkastukseen saman tien, kun Morro siirtyi omistukseeni joulukuussa 2018. Näin toimimalla olisimme todennäköisesti säästyneet lukuisilta ajokilometreiltä ja -tunneilta, joitakin tuhansia pienemmillä eläinlääkärilaskuilla, ja ennen kaikkia suurelta määrältä harmia, huolta, ikävyyksiä ja traagisia tapahtumasarjoja.
Heippa,minkälaisia asioita tilanteestanne saitte tietoon Villimyksestä ?
Ja pahoittelut Morron poismenosta:(
TykkääTykkää
Hei ja kiitos viestistäsi. Yritän jossain vaiheessa julkaista, mitä kaikkea selvisi ja tapahtui. Tiivistettynä, Morrolla todettiin munuaisten vajaatoiminta sekä nivelrikko. Sitten Morro meni leikkaukseen, jossa siltä otettiin koepaloja sisäelimistä ja suolistosta. Sen jälkeen Morron sydän yllättäen petti ja selvisi, että sillä oli krooninen sydämen vajaatoiminta, joka ei ollut koskaan aikaisemmin oireillut millään näkyvällä tai mitattavalla tavalla. Morro lopetettiin sydämen vajaatoiminnan takia viikko leikkauksen jälkeen. Noin kuukauden kuluttua Morron kuolemasta sain koepalatulokset. Niistä selvisi, että Morrolla oli sekä IBD että lymfooma eli solusyöpä. Kaikki muut sairaudet olisivat olleet hoidettavissa oireidenmukaisesti, mutta sydäntä ei. Kiitos ❤
TykkääTykkää