Morro oksentaa edelleen

Kirjoitin viimeisimmän artikkelini 11.3.2021. Siis tasan vuosi sitten, mikä sattuma! Tuon jälkeen onkin tapahtunut PALJON. Meidän lempipaikkoja! Tuolloin maaliskuussa selvisi, etteivät oppaan työni museohöyryjäänmurtaja Tarmolla Suomen Merimuseolla jatkuneetkaan enää kesällä 2021. Kuitenkin, samana päivänä tämän tiedon saannista, sain uuden työtarjouksen myymälänhoitajana Kymen Kaihtimella. Samaan aikaan oma Arctic Nutrition-liiketoimintani vyöryi kuin lumipallo eteenpäin. Työ- ja rahakuviot … Jatka artikkeliin Morro oksentaa edelleen

Lemmikin hoito omistajan sairastuessa

Jo lemmikin harkintavaiheessa tulee pohtia, miten lemmikin hoito hoidetaan, mikäli itse ei pysty sitä hoitamaan. Vaikka lomamatkat eivät kuuluisikaan omiin suunnitelmiin, voi tulevaisuudessa vastaan tulla esim. keikkatyöpäiviä, joiden ajaksi lemmikki tarvitsee hoitoa. Omistaja voi myös sairastua tai joutua tapaturmaan, esimerkiksi kolariin, vaikka itse noudattaisikin varovaisuutta. Jos pystyt, kerro hoitohenkilökunnalle, että sinulla on lemmikki kotona, joka … Jatka artikkeliin Lemmikin hoito omistajan sairastuessa

Kissan stressi

Tämä artikkeli on julkaistu Somakiss ry:n jäsenlehden Somakissin numerossa 4/2019. Kissan stressiKun Somakiss ry:stä pyydettiin minua kirjoittamaan artikkeli kissan stressistä, olin innoissani.  Aihe on tärkeä, sillä ongelma on kissoilla yllättävän yleinen ja se kaipaa ehdottomasti enemmän palstatilaa. Myös lemmikinomistajien tietoisuutta asiasta olisi hyvä lisätä. Ilokseni huomasin, että esimerkiksi Päivi Ylikorven Kissanhoidon käsikirjassa (2013) aiheelle oli … Jatka artikkeliin Kissan stressi

Kissan juominen

Vaikka kissa asuukin nykyisin ihmisen kanssa kaupunkiympäristössä, se on fysiologialtaan aavikkoeläin. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun mietitään kissan luontaisia ruokailu- ja juomatarpeita sekä sitä, miten voimme kissojen omistajina ja hoitajina täyttää nuo tarpeet parhaamme mukaan. Luonnossa kissa saa pääosan tarvitsemastaan vedestä ravinnostaan, sillä noin 70 % prosenttia jyrsijästä on vettä. Kissalla ei luontaisesti juuri … Jatka artikkeliin Kissan juominen

Tuoreen kissanomistajan tarkastuslista

Kissatietoutta on nykyään niin paljon saatavilla, että tiedon määrä voi lamaannuttaa kenet tahansa. Tässä pääasiat, jotta tulee miettiä tai ottaa huomioon ennen uuden perheenjäsenen saapumista. Tämä 10-viikkoinen pentu on vielä aivan liian pieni vieroitettavaksi emostaan. 1. Ikä. Kissan minimiluovutusikä on 12 viikkoa. Älä vastaanota nuorempaa kissaa! Liian aikainen vieroittaminen voi aiheuttaa kissalle ongelmia aikuisiällä. 12 … Jatka artikkeliin Tuoreen kissanomistajan tarkastuslista

Kissan kynsien leikkaaminen

Kynnet ovat kissalle tärkeä työkalu. Se käyttää niitä esimerkiksi saalistamiseen, puolustautumiseen, kiipeilyyn sekä reviirinsä merkkaamiseen. Esimerkiksi kiipeily ja reviirin merkkaaminen, vaikka raapimapuuta raapimalla, tuottavat kissalle mielihyvää, joten kissalla pitää ehdottomasti olla mahdollisuus käyttää kynsiään. Vaikka olenkin eläinsuojelutoiminnassa nähnyt kaikennäköistä, en onneksi ole koskaan törmännyt kissaan, jolta olisi poistettu kynnet kokonaan kirugisella operaatiolla - tätä toimenpidettä … Jatka artikkeliin Kissan kynsien leikkaaminen